Milanon tuomiokirkko, italiaksi Duomo di Milano, on lähes pakollinen nähtävyys Milanossa. Tämä vaikutava goottilaistyylinen katedraali onkin Milanon suosituin nähtävyys ja siellä käy vuosittain noin 6 miljoonaa kävijää. Kirkko on visiitin arvoinen vaikka ihailisi sitä pelkästään ulkoapäin, mutta vielä upeampi se on sisältä.
Myös kirkon kattoterassille pääsee joko hissillä tai portaita pitkin. Itse korkeanpaikankammoisena en aluksi innostunut tästä mahdollisuudesta yhtään, mutta kokemus ei ollut ollenkaan paha. Katon kiertämisessä voi hyvin keskittyä kirkon arkkitehtuurin ihailuun eikä alaspäin tarvitse katsoa jos ei halua. Korkeanpaikankammon kanssa siis pärjää, mutta katolta laskeudutaan yleensä portaita pitkin, joten jonkin verran liikkuvuutta tarvitaan.
Lippujen ostaminen
Liput kannattaa ostaa etukäteen, muuten joudut jonottamaan lipunmyyntipisteessä. Duomon viralliset lippuja myyvät sivut löytyvät osoitteesta: https://www.duomomilano.it/
Lippuja on monenlaisia. Osalla pääsee sisälle pelkästään kirkkoon, osalla museoihin, osalla katolle joko portailla tai hissillä. Vain katolle oikeuttavista lipuista on valittavissa ns. Fast Track versiot, joilla pääsee valittuna aikana sisään ilman jonottamista. Itse ostin lipun nimeltä FAST TRACK PASS with terraces by lift, joka oikeuttaa pääsyyn sekä kattoterasille että kirkkoon sisätiloihin, ja myös museoihin.
Lippuja ei tarvitse tulostaa vaan ne voi helposti näyttää puhelimen ruudulta.
Duomon katolla
Helteisenä heinäkuun päivänä saavuimme Duomolle noin puoli tuntia ennen varattua aikaamme. Ihailimme hetken aikaa kirkon uljasta julkisivua ja aloimme sitten pikkuhiljaa kävellä kohti eteläistä hissiä. Olimme valinneet ajaksi 12:30. Aurinko porotti kuumasti, mutta onneksi pääsimme hissiin kirjaimellisesti jonottamatta. Meidän edellämme ei ollut ketään, ja nopean turvatarkastuksen jälkeen olimme jo hississä.
Myöskään kirkon katolla ei ollut alkumatkasta ruuhkaa, vaan siellä sai kävellä omaan vapaaseen tahtiin ja nauttia pylväistä ja niiden huipuilla olevista patsaista. Duomon näkeminen tästä kulmasta tajuaa miten paljon huikeita yksityiskohtia kirkon julkisivu sisältääkään.
Kesällä aurinko porottaa katolla armottomasti. Kannattaa siis varata mukaan hattu ja vettä.
Loppua kohti mennessä ihmisiä alkaa olla enemmän ja kapeimmissa kohdissa on hieman ruuhkaa. Kierros päättyy kattoterassin korkeimpaan kohtaan, jonne noustaan portaita pitkin. Huipullla voi ihailla kultaista Neitsyt Marian patsasta, joka tunnetaan nimellä Madonna.
Katolta laskedutaan alas kierreportaita pitkin. Portaat kulkevat kirkon sisällä eikä ole huolta, että korkean paikan kammo iskee. Matkalla on muutaama pieni ikkuna, joista voi halutessaan kurkistaa. Askelmia tulee yhteensä 251. Jossakin vaiheessa kaupungin äänet alkavat kuulumaan selvemmin, jolloin tajuaa että ollaan pian maan tasossa.
Kirkon sisätilat
Kun kattoterassilta laskeudutaan alas sisälle katedraaliin, ehtii näkemään osan sisätiloista vaikka ei olisi lippua sinne ostanutkaan. Reitti jatkuu osalla ulos, mutta yhdistelmälipulla pääsee tästä suoraan tutkimaan katedraalin sisätiloja – jälleen jonottamatta.
Kirkon viileys tuntuu ihanalta katon kuumuuden jälkeen. Kirkon penkille on mukavia istua levähtämään ja samalla ihailemaan tästä upeasta tilasta.
Sisällä on tunnelmallisen hämärää ja lasimaalauksista läpi tuleva auringonvalo loistaa eri väreissä ympäri kirkkoa. Myös kirkon sisällä riittää yksityiskohtia ihmeteltäväksi pidemmäksikin aikaa.
Lopuksi
Milanon Duomo on upea kohde, jota ei kannata missään nimessä jättää väliin. Mikäli haluat nähdä kirkon myös sisältä päin ilman jonottamista, muista ostaa lippusi ennakkoon ja valita sekä katolle että kirkon sisälle oikeuttava Fast Track -lippu.
Vastaa