Prahan ravintolat x 5

Olin Prahassa tammikuussa 2025 ja tapani mukaan käytin aikaa Prahan ravintolatarjontaan ja -suosituksiin tutustumiseen jo ennen matkaa. Tein myös varaukset ravintoloihin illallisia varten. Tämä on jo moneen kertaan hyväksi todettu käytäntö ja vähentää turhaa nälkäkiukkua matkan aikana. Lounaalle en ravintoloita varannut vaan annoin myös tilaa mahdollisuudelle löytää hyviä kahviloita tai ravintoloita sattumalta.

Tässä ovat matkan viisi parasta ravintolaa, joissa kävimme joko lounaalla tai illallisella.

1. U Kroka

📍Vratislavova 28/12 🌎 https://www.ukroka.cz

Tällä ravintolalla oli ehdottomasti paras hinta-laatusuhde, jonka Prahassa koin. Kyseessä on pieni perheravintola, joka tarjoilee maukasta perinteistä tšekkiläistä ruokaa modernilla otteella. Ruuan esillelaittoon on panostettu ja vaimoni kana-annoksen päälle kaadettiin kastike vasta pöydässä, fine dining -tapaan. Hintataso on kuitenkin edullinen.

Ravintola sijaitsee hieman sivussa, noin parin kilometrin päässä Prahan vanhasta kaupungista. Raitiovaunulla sinne pääsee kuitenkin kätevästi.

2. Lokál Dlouhááá

📍Dlouhá 33 🌎 https://lokal-dlouha.ambi.cz/en/

Tämän ravintolan olin varannut illalliselle, mutta hotellin huonetta odottaessa oli ylimääräistä aikaa ja kiljuva nälkä, joten menimmekin tänne lounaalle ilman pöytävarausta. Saimme pöydän, mutta jossakin vaiheessa tämä melko suuri ravintola täyttyi ja näimme, miten monet joutuivat jonottamaan pöytää. Pöytävaraus siis kannattanee tehdä.

Lokál Dlouhááá tarjoilee melko mutkatonta tšekkiläistä ruokaa. Schnitzel-annoksen perunasalaatti oli parasta perunasalaattia, mitä olen ikinä syönyt. Sitä olisi saanut pyytämällä lisää niin paljon kuin haluaa, mutta annos oli sen verran reilun kokoinen että tämä mahdollisuus jäi käyttämättä.

Lokál-ketjulla on myös muita ravintoloita ympäri Prahaa.

3. Mincovna

📍Staroměstské nám. 930/7 🌎 https://www.restauracemincovna.cz/en/

Mincovna sijaitsee vanhankaupungin aukion reunalla. Keskisen sijainnin vuoksi pelkäsimme, että ravintola olisi pelkästään turistirysä, mutta onneksi näin ei ollut. Ravintolassa oli eläväinen tunnelma ja ruoka oli hyvää, joskin ehkä hitusen kalliimpaa kuin muissa käymissämme perinteisissä ravintoloissa.

Sijainnin vuoksi ravintolalla riittää asiakkaita, joten pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen.

4. Café Imperial

📍Na Poříčí 1072/15 🌍 https://www.cafeimperial.cz/

Nimestään huolimatta kyseessä ei ole kahvila, vaan hotellin ravintola. Tänne kannattaa tulla sekä hyvän ruoan että kauniin sisustuksen vuoksi: ravintolan korkea katto ja seinien värikkäät mosaiikkilaatat tekevät siitä upean näköisen.

Menimme ravintolaan lounasaikaan ilman pöytävarausta ja jouduimme odottelemaan pöytää viitisentoista minuuttia. Ravintola näytti olevan suosittu liikelounaspaikka, mutta sieltä saa myös aamiaista ja illallista. Hinnat olivat huokeat.

5. SaSaZu

📍Celetná 988/38 🌍 https://www.sasazu.com/

Jos haluaa vaihtelua tšekkiläiselle ruoalle, Prahasta löytyy myös hyviä aasialaisia ravintoloita. SaSaZu on fuusioaasilainen fine dining -ravintola ja hinnatkin ovat Prahan hintatasoon nähden korkeat. Ravintolalla on kaksi toimipistettä; me kävimme vanhankaupungin ravintolassa.

SaSaZun listalla annokset on listattu valmistustavan tai ruokatyypin mukaan ja ideana on, että kaikki annokset ovat jaettavia. Tarjolla on myös muutama valmis menu kahdelle ja valitsimme näistä yhden. Meitä oli kaksi aikuista ja yksi lapsi, ja annoksista riitti hyvin jaettavaa kolmellekin. Yksi ruokalaji oli keitto, joten niitä tilattiin tarjoilijan suosituksesta yksi ylimääräinen.

Kaikki annokset olivat keskenään aivan erilaisia, mutta kaikki erittäin herkullisia ja veivät makumatkalle eri puolille Aasiaa. Osa niistä saapui pöytään samaan aikaan ja osa erikseen. Vaikka menussa oli 7 ruokalajia, ei pöydässä tarvinnut istua useita tunteja.

Oletko sinä käynyt jossain näistä ravintoloista? Mikä on sinun lempiravintolasi Prahassa?

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *