Kun matkustan uuteen kaupunkiin, käytän aina hetken paikallisen joukkoliikenteen selvittämiseen. Erityisesti haluan tietää, mikä on halvin ja kätevin tapa käyttää joukkoliikennettä sekä lentokentältä hotellille siirtyessä että matkan aikana paikasta toiseen liikkuessa – ja Madridin tapauksessa se ei ollut ihan yksinkertaista.
Lippuvalikoimaa on runsaasti, eikä yksi lippu välttämättä kelpaa kaikkiin kulkuvälineisiin: metron, bussien ja lähijunien (Cercanías) järjestelmät ovat osittain erilliset. Ennen lipun ostamista kannattaa miettiä, kuinka paljon aikoo päivän tai loman aikana matkustaa – joskus yksittäiset 10 matkan liput ovat järkevämpi valinta kuin esimerkiksi 24 tunnin lippu. Navigoinnissa Google Maps toimii onneksi erittäin hyvin ja osaa antaa hyvät reittiehdotukset myös joukkoliikenteelle.
Olin Madridissa helmikuussa 2025 ja tämän kirjoituksen hinnat ovat siltä ajalta.
Metro
Madridin metro on yksi Euroopan laajimmista, ja se on erityisen kätevä kaupungin keskustan alueella. Samalla lipulla voi vaihtaa linjojen välillä metroverkon sisällä. Metroon mentäessä on portti, joka avautuu kun lippu näytetään lukijalle. Metrosta ulos tullessa lippua ei tarvitse enää näyttää. Metrolla pääsee myös Barajasin lentokentältä Nuevos Ministeriosin asemalle saakka.

Cercanías-lähijunat
Cercanías-junat ovat osa valtion rautatieyhtiö Renfen järjestelmää, joten niihin tarvitaan erillinen lippu. Keskustassa näiden junien asemia on harvassa, mutta pidemmillä matkoilla ne voivat olla huomattavasti nopeampia kuin metro.
Bussit
Madridin bussit (EMT) ovat yllättävän käteviä keskustassa, ja niiden avulla pääsee myös helposti paikkoihin, jonne metro ei kulje suoraan. Esimerkiksi Madridin eläintarhalle on Casa de Campon metroasemalta noin kilometrin kävelymatka, mutta jalkoja voi säästää hyppäämällä metroasemalta bussiin 33, joka vie suoraan eläintarhan portin eteen.
Huomioi, että metrosta bussiin vaihtaessa tarvitaan uusi lippu, ellei käytössä ole päivälippua.
Kiva yksityiskohta ovat päästöttömät ja ilmaiset keskustabussit:
- 001 (Atocha – Moncloa)
- 002 (Puerta de Toledo – Argüelles)
Näissä busseissa lipun voi näyttää kortinlukijaan, mutta maksua ei peritä. Me käytimme 001-bussia, jonka pysäkki sattui olemaan hotellin vieressä. Reitti kulki suoraan Gran Vía -katua pitkin.
Lippuvaihtoehdot
Yksittäinen matka metroon tai bussiin maksaa 1,50 €.
Ehkä hinnaltaan paras vaihtoehto on hankkia Tarjeta Multi -kortti ja ladata siihen 10 matkan lippu, joka maksaa 6,10 € (tarjous voimassa ainakin kesäkuun 2025 loppuun). Kortti itsessään maksaa 2,50 €. Lippuja voi käyttää myös useampi henkilö samaan aikaan, kunhan vain leimaa lipun jokaiselle matkustajalle. Tämä lippu ei käy Cercanías-juniin.
Toinen vaihtoehto on hankkia 1, 2, 3, 5 tai 7 päivän turistilippu (Tarjeta Turística). Esimerkiksi yhden päivän lippu maksaa 8,40 € ja kahden päivän lippu 14,20 €. Tämä lippu käy kaikkiin liikennevälineisiin, myös Cercanías-juniin ja lentokentälle ilman erillistä lisämaksua. Kortin hinta sisältyy lipun hintaan, ja kortille voi ladata 10 matkan lippuja sen jälkeen kun turistilippu ei ole enää voimassa.
Turistilipun hinta on melko korkea ja saa kyllä matkustaa melko paljon, että se tulisi halvemmaksi kuin 10 matkan liput. Luultavasti se kannattava valita vain heti lentokentältä saavuttaessa ja jos on tarve käyttää myös Cercanías-junia.
Turistlipun ja Tarjeta Multin voi ostaa erikseen merkityistä automaateista useimmilta metroasemilta. Korttia voi ladata kaikilla automaateilla.
Alle 4-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi, muut maksavat normaalin hinnan.
Liikenne Barajasin lentokentän ja keskustan välillä
Barajasin lentokenttä sijaitsee noin 18 kilometrin päässä Madridin keskustasta. Matka lentokentän ja keskustan välillä taittuu metrolla, Cercanías-lähijunalla tai bussilla.
Lentokentän (Terminaalit T1–T3 tai T4) ja Nuevos Ministerios -metroaseman välillä kulkee vaaleanpunainen linja 8. Käytimme tätä vaihtoehtoa Madridista lähtiessä, ja otimme ensin Bolt-kyydin hotellilta metroasemalle. Huomaa, että metrolipun lisäksi tarvitset 3 € lentokenttälisän.

Cercanías-linja C-1 kulkee Chamartínin aseman ja terminaaliin T4 välillä. Myös tähän tarvitaan 3 € lentokenttälisä.

Lentokentän ja Atochan juna-aseman väliä liikennöi myös EMT:n bussilinja 203. Se pysähtyy terminaaleissa T1, T2 ja T4, sekä keskustassa Plaza de Cibelesin ja O’Donnellin metroaseman lähellä. Tässä lentokenttäbussissa on tilaa matkatavaroille ja se liikennöi ympäri vuorokauden, päiväsaikaan 15 minuutin välein ja öisin 35 minuutin välein. Huomaa, että tähän bussiin ei käy normaali lippu vaan matka maksaa 5 € ja sen voi maksaa kortilla bussiin noustessa. Google Mapsin arvio mukaan bussi on melko hidas mutta me tulimme tällä lentokentältä hotellille ja matka terminaalista T4 Plaza de Cibelesin aukiolle kesti alle puoli tuntia.

Lopuksi
Tässä siis kokemukseni ja vinkkini Madridin joukkoliikenteeseen. Toivottavasti näistä on apua omaa reissua suunnitellessa! Kannattaa varata pieni hetki lippuvaihtoehtojen vertailuun ja valita se, joka sopii parhaiten omiin matkasuunnitelmiin – niin säästää paitsi rahaa, myös vaivaa.
Vastaa