Finnair A350 Lontoo-Helsinki economyluokassa

Olin juhannusviikolla työmatkalla Lontoossa. Lontooseen suuntautuvilla työmatkoillani yleensä työpäiviä ovat tiistai ja keskiviikko, ja lempparipaluulentoni takaisin kotiin on torstaina kello 10.20 lähtevä lento. Tämä vuoro liikennöidään laajarunkoisella Airbus A350 -konetyypillä, jota olen suosinut sen paremman businessluokan vuoksi.

Ostin tälle lennolle economyluokan lipun yli kaksi kuukautta ennen matkaa. Oston jälkeen matkustusluokan korotus oli saatavilla vain Avioksilla, joten jäin odottelemaan tulisiko se myöhemmin saataville myös rahalla. Näin kävikin, ja parin viikon päästä korotus oli saatavilla hintaan 169 euroa. Olin kuitenkin tällä välin saanut Finnair Plus Gold -kortin ja sen mukana tulleet 4 korotusetua, joten käytin eduista yhden tämän lennon matkustusluokan korotukseen sen sijaan, että olisin maksanut sen rahalla.

Lakkoa pukkaa

Niinhän siinä sitten kävi, että pari viikkoa ennen lentoa Finnair ilmoitti nettisivuillaan maapalvelujen työtaisteluista, joista yksi sattui juuri sille päivälle, jolloin olin matkustamassa. Ilmoituksessa sanottiin, että sillä olisi merkittäviä vaikutuksia päivän lentoihin. Toisin sanoen olisi siis suuri riski, että lento peruttaisiin. Normaalitilanteessa tämä ei olisi niin paha juttu, sillä olisi edelleen Finnairin vastuulla tuoda minut Lontoosta kotiin jollain toisella lennolla. Kyseessä oli kuitenkin juhannusviikko, joten pelkonani oli, että jäisin Lontooseen jumiin enkä ehtisi juhannukseksi kotiin.

Yön yli asiaa mietittyäni päätin yrittää siirtää lentoni torstaiaamulta keskiviikkoiltaan. Normaalisti Superlight-lipputyypillä muutokset eivät ole sallittuja, mutta työtaistelujen vuoksi Finnair antoi tässä poikkeustapauksessa muuttaa lentoja ilmaiseksi. Tavoittelemani lento lähtisi kello 18.10 eli ehtisin tehdä melkein kokonaisen työpäivän ja lentää illalla kotiin. Myös tämä lento lennettäisiin laajarunkoisalla koneella. Katselin Finnairin nettisivuilta, että businessluokassakin olisi vielä tilaa, joten toiveissani oli siirtää korotus sille lennolle.

Yksi Gold-tason eduista on oma asiakaspalvelu, johon voi ottaa yhteyttä myös WhatsApp-sovelluksella. Laitoin viestin lennon siirrosta. Asiakaspalvelu oli pahasti ruuhkautunut ja minulle vastattiin vasta seitsemän tunnin päästä. Lennon muutos kuitenkin onnistui, mutta businessluokan korotus meni jonotuslistalle. Vaikka vastaaminen kestikin, oli tämä mielestäni kätevä tapa hoitaa lennon muuttaminen.

Lähtöselvitys ja paikan valinta

Pari päivää ennen lähtöselvityksen avautumista tuli ilmoitus siitä, että korotustani ei tällä kertaa voitu hyväksyä. Kävin sovelluksessa valitsemassa paikkani economyluokassa: otin käytäväpaikan keskiosiosta economyluokan toiselta riviltä. Ensimmäisellä rivillä bulkheadissa olisi myös ollut vapaata. Siinä on toki enemmän jalkatilaa, mutta en pidä siitä, että näyttö ja pöytä pitää kaivaa käsinojasta. Keskiosion käytäväpaikka on ideaali, sillä siitä pääsee vessaan ilman, että tarvitsee pyytää toista matkustajaa nousemaan. Toisaalta ei ehkä tarvitse itse nousta päästämään ketään vessaan, sillä myös toisella puolella on käytävä.

Jostain syystä sovelluksessa pystyi edelleen laittamaan korotuspyynnön jonotuslistalle, joten en voinut jättää sitä tekemättä. Kun varsinainen lähtöselvitys koitti, sain taas sähköpostin siitä, että korotuspyyntöäni ei voitu hyväksyä. Jotain prosessissa meni pieleen, sillä korotusetu ei palautunut minulle automaattisesti vaan jouduin sitä asiakaspalvelusta erikseen kyselemään.

Heathrow terminaali 3

Saavuin Heathrow’lle vähän reilut kaksi tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Olisi voinut kuvitella että kentällä olisi ollut tähän aikaan ruuhkaa, mutta ainakin Fast Lane -turvatarkastukseen pääsi jonottamatta. Helsinki-Vantaan lakkojen takia katsoin paremmaksi matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla. Siitäkin huolimatta turvatarkastus sujui joutuisasti, sillä modernien läpivalaisulaitteiden vuoksi mitään ei tarvinnut ottaa pois matkalaukusta.

Turvatarkastuksen jälkeen kävin pikaisesti ostamassa Tobleronet tuliaisiksi ja sen jälkeen suuntasin loungeen, jotta ehtisin syödä jotain ennen lentoa.

Qantas London International Lounge

Economyluokan lipusta huolimatta minulla oli lipussa pääsyy Qantasin loungeen Finnair Plus Gold-etuna. Tämä oli toinen kertani tässä loungessa, sillä aikaisemmin Finnair käytti Cathay Pacificin loungea. Edellisen kerran loungessa vieraillessani oli aamu, joten minua kiinnosti nähdä millainen ruokatarjoilu siellä olisi päivällä.

Loungen vastaanotossa ilmoittautuessani minulle sanottiin, että kaikki löytyy yläkerrasta. Alakerrassa on kyllä ginibaari ja à la carte -ravintola, jotka olivat avoinna, mutta näistä minulle ei sanottu mitään. Olisiko niin, että nämä eivät kuulu Finnairin sopimukseen? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa suuntasin kohti hissiä, sillä minulla oli mukana sekä matkalaukku että reppu.

Hissi oli todella hidas ja piti kummaa ääntä. Yhden kerroksen kulkeminen kesti tosi pitkään ja olin ihan varma, että hissi kuukahtaa kesken matkan ja jään jumiin kerrosten väliin. Aika erikoista, että muuten tyylikkäässä loungessa on tällainen hissi.

Tässä loungessa ei ole ollenkaan alkoholijuomia itsepalveluna, vaan kaikki pitää tilata baaritiskiltä. Työpäivän jälkeen olin viinilasin tarpeessa, joten ensitöikseni kävin tilaamassa lasillisen roseeviiniä. Lounge oli melko täynnä, mutta hetken päästä löysin kuitenkin mieluisen paikan itselleni suhteellisen läheltä ruokatarjoilua.

Buffetpöydässä oli tarjolla runsaita salaatteja ja pari lämmintä ruokaa. Päädyin ottamaan pastaa, jossa oli lihaa, sekä salaatteja. Jälkiruuaksi join vielä kahvit ja sekä palan brownieta. Kaikki maistui hyvältä ja olin tyytyväinen tarjontaan.

Kello 17.05 sovellukseen tuli ilmoitus, että koneeseen nousu on alkanut. Tiesin jo etukäteen että koneeseen ei vielä luultavasti päässyt vaan tämä tarkoitti lippujen ja passien tarkastusta sekä lisää odotusta erillisessä odotustilassa. Kävin kaikessa rauhassa loungen vessassa ennen lähtöäni. Tällä kertaa kävelin matkalaukun kanssa portaat alas, sillä en jaksanut jäädä odottamaan hidasta hissiä.

Koneeseen nousu

Kuten vähän arvelinkin, portille saapuessani koneeseen ei vielä päässyt vaan lippujen ja passien tarkistuksen jälkeen vastassa oli odotustila. Varsinainen koneeseen nousu alkoi kello 17.40 kuulutuksella, jossa kehotettiin boarding grouppien 1 ja 2 matkustajia siirtymään koneeseen. Käytännössä lippuja ei enää tarkistettu, minkä seurauksena kaikki matkustajan rynnivät koneeseen kerralla.

Omalle paikalleni istuessani viereiset paikat olivat tyhjiä, joten elättelin vielä pientä toivoa siitä, että keskipaikka olisi jäänyt vapaaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Lisäksi keskipaikalle istunut mieshenkilö piti käsiään melkein koko lennon molemmilla käsinojilla. Todella ahdistava istua toisen kyynärpää kyljessä kiinni – mikä ihmisiä oikein vaivaa? Tuntemattomien vieressä istuessa käsinojia ei vaan yksinkertaisesti käytetä.

Koneeseen nousu valmistui 20 minuutissa. Sen jälkeen tuli vielä kuulutus, että lennon tarjoilussa on rajoitettu valikoima, mutta ei kerrottu tarkemmin, mitä tämä tarkoittaa.

Lento rajoitetulla tarjoilun valikoimalla

Noin 10 minuuttia myöhemmin kone irtautui portista. Rullailuun ja jonottomiseen meni vielä 20 minuuttia ennen kuin olimme ilmassa matkalla kohti Helsinkiä.

Helsinki-Vantaan maapalvelujen lakkoilun vuoksi tarjoilun valikoimissa oli tosiaan pelkästään mustikkamehua ja vettä. Lisäksi kaikille matkustajille jaettiin myslipatukat. Toisin sanoen, ilmainen tarjoilu oli tavallista parempi, mutta ostettavissa ei ollut mitään. Ilmeisesti businessluokassa oli lisäksi tarjolla kahvia, mutta mitään muuta ei tarjoiltu sielläkään. Ehkä ihan hyvä että en saanut sitä korotusta.

Muuten lento sujui ihan rattoisasti elokuvaa katsoen.

Saapuminen Helsinki-Vantaalle

Lentokoneen renkaat saivat kosketuksen kiitotiehen kello 22.50, ja kymmenen minuuttia myöhemmin kävelin koneesta ulos. Oltiin siis täsmälleen aikataulussa, sillä lennon aikataulun mukainen saapumisaika oli 23.00. Helsingin päässäkin matka koneesta matkatavara-aulaan on melko pitkä, mutta onneksi passintarkastuksessa ei tarvinnut jonottaa eikä minulla ollut tällä kertaa edes matkatavaroita ruumassa.

Myöhään illalla saapuessa lentokentältä kotiin matkustaminen on hieman haasteellista. Suosin julkista liikennettä, mutta junat kulkevat tähän aikaan harvemmin, ja tarvitsemani jatkoyhteysbussi on jo saattanut lopettaa liikennöinnin. Taksijonosta minulla on huonoja kokemuksia.

Päätin tällä kertaa kokeilla Uberin tilaamista lentokentälle. Ja sehän toimi hyvin! Lentokentällä on selvät opasteet mistä sovelluskyydit matkustajan noukkivat, joten seurasin niitä ja kyytini saapuikin pian odotuspaikalle. Aion ehdottomasti käyttää tätä vaihtoehtoa jatkossakin.

Yhteenveto

Päivä oli pitkä mutta kaikesta huolimatta matka meni sujuvasti. Alkuperäinen lentoni seuraavana päivänä peruttiin, joten tein oikean valinnan kun vaihdoin lentoa.

Lähtöselvitys★★★★☆Korotusedun palautus ei toiminut automaattisesti.
Turvatarkastus★★★★★Ei jonototusta, ja sujui muitenkin helposti ja nopeasti.
Lounge★★★★☆Ruokatarjoilu Qantasin loungessa oli hyvä.
Koneeseen nousu★★★☆☆Kaikkien boarding grouppien matkustajan rynnivät koneeseen samaan aikaan.
Istuin★★★☆☆Niin hyvä kuin economyluokassa yleensä voi olla.
Ruoka ja juoma★☆☆☆☆Supistettu valikoima. Myslipatukka oli kuitenkin mukava ele Finnairilta.
Matkustamon yleisilme ja siisteys★★★★★Mielestäni matkustamo on tyylikäs ja siisti.
Palvelu★★★★★Palvelu oli ystävällistä.
Saapuminen★★★★★Lento saapui ajallaan ja koneesta poistuminen sujui nopeasti.

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Finnair A350 Lontoo-Helsinki economyluokassa”

  1. Nuo lakot on muuten ihan älyttömän ärsyttäviä. Yllättävän vähän niistä silti on joutunut itse kärsimään. Loppujen lopuksi olosuhteet huomioon ottaen tuokin matka näytti kuitenkin menevän ihan hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *