Teimme heinäkuussa 2025 perheen kanssa kymmenen päivän matkan Islantiin. Kahdeksan päivää matkasta käytimme saaren ympäri ajamiseen vuokra-autolla ja tämä kirjoitus kertoo kuudennesta päivästämme tien päällä. Päivän aikana ajoimme Húsavíkin kalastajakaupungista Pohjois-Islannin epäviralliseen pääkaupunkiin Akureyriin.

Húsavík on yksi Islannin parhaita lähtöpaikkoja valasretkelle, ja pohdimmekin matkaa suunnitellessa pitäisikö varata sellainen. Kukaan meistä ei kuitenkaan ollut kovin kiinnostunut lähtemään merelle palelemaan, vaikka toki valaita olisikin ollut mielenkiintoista nähdä.

Valasretken sijaan varasimme päivälle hevosretken. Tyttäremme harrastaa poniratsastusta, joten tämä retki oli huomattavasti enemmän hänen mieleensä. Meillä vanhemmilla ei ollut ennestään ratsastuskokemusta. Olimme kuitenkin olleet ratsastustunnilla useasti avustamassa, joten jotain kosketuspintaa hevosiin oli ennestään.

Päivän ajomatkan jätimme tarkoituksella lyhyeksi ja tämä taisikin olla ainoa päivä kun ajomatkaa oli alle sata kilometriä.

Hevosretki upeissa maisemissa

Olimme varanneet Saltvíkin hevostilalta kello 10 alkavan puolentoista tunnin retken nimeltä The Seaside Tour. Hevostilalle oli Húsavíkistä vain 10 minuutin ajomatka. Saavuimme tallille hyvissä ajoin ja meillä oli aikaa katsella ja kuvata hevosia ennen retken alkamista. Henkilökunta kertoi, että ryhmään tulisi kymmenen ratsastajaa ja voisimme mennä omaan tahtiin talliin valitsemaan kypärät.

Yhtäkkiä hevosia katsellessa alkoi kuulua voimakasta kavioiden ääntä. Tietä pitkin meitä kohti lähestyi iso lauma hevosia ja siirryimme hevosten reitiltä sivuun tallin seinän vierelle. Ainakin sata hevosta rynnisti tietä pitkin perässään auto – hevosia ilmeisesti siirrettiin tarhasta toiseen. Hetki oli hieman pelottava, mutta samalla myös upea, sillä harvoin saa todistaa vastaavaa määrää hevosia kerralla. Islannissa hevosia näkee kyllä joka puolella laiduntamassa, mutta koskaan en ole nähnyt niin paljon hevosia samassa paikassa.

Siirryimme talliin sisälle ja kävimme valitsemassa itsellemme kypärät. Henkilökunta kyseli osallistujien kokemustasosta (lähes kaikki olivat kokemattomia) ja piti meille lyhyen koulutuksen. Tämä teoriaosa oli meille tuttua tyttären ratsastustunneilta, vaikka käytännön kokemusta meillä vanhemmilla ei ollutkaan. Sitten olikin aika nousta satulaan. Henkilökunta jakoi hevoset ja auttoi jokaisen satulaan yksitellen. Vaikka islanninhevoset ovat pienikokoisia, oli hevosen selkään nouseminen vähän pelottavaa ja aluksi pelkäsin putoavani. Tähän auttoi rentoutuminen: hevosen selkä tuntui huomattavasti tukevammalta istumapaikalta kun ei jännittänyt niin paljon.

Sen jälkeen lähdimme matkaan. Mukaamme lähti kaksi opasta, joista toinen meni jonon kärkeen ja toinen hännille. Itse jäin toiseksi viimeiseksi ja pystyin juttelemaan matkalla oppaan kanssa. Hän oli tšekkiläinen ja tullut Islantiin töihin vasta kolme viikkoa sitten.

Reitti kulki ensin soratietä, jonka jälkeen ylitettiin iso autotie. Tämän jälkeen matka jatkui polkua pitkin kohti merta. Pian saavuimme mustalle hiekkarannalle, jota pitkin ratsastettiin hetki. Rannan päästä lähti polku, joka alkoi nousemaan mäkeä niittyisten kukkuloiden päälle. Maisemat täällä olivat kertakaikkiaan upeat: mustaa hiekkarantaa, meren lahti ja meren takana lumihuippuiset vuoret. Opas kertoi, että joskus lahdella näkyy myös valaita, joten hyvällä tuurilla on mahdollista saada valas- ja hevosretki samassa.

Pian olimme saapuneet retken taukopaikkaan. Olimme niityllä korkealla meren yläpuolella. Pysyimme hevosten selässä, mutta annoimme oppaiden kehoituksesta hevosten syödä niittyä. Tässä vaiheessa oppaat hyppäsivät pois hevosten selästä ja tarjoutuivat ottamaan kuvia retkeläisten puhelimilla. Mekin saimme upean perhepotretin, jossa istumme kaikki hevosten selässä taustana meri ja lumihuippuiset vuoret.

Lyhyen tauon jälkeen oli aika lähteä eteenpäin. Ratsastimme vielä niittyjä pitkin, kunnes tulimme tilan alueelle ja siitä eteenpäin tallille. Tallilla ohjaajat auttoivat meidät pois selästä.

Vaikka meille opetettiin alussa hevosen ohjastamisen perusteet, luulen, että hevoset olisivat liikkuneet oikeaan suuntaan ilman ohjastamistakin. Ne menivät omatoimisesti jonoon ja kulkivat aivan kiinni edellä olevassa hevosessa. Toki hevosia pystyi itse ohjastamaan, ja välillä ohjasinkin oman hevoseni pois jonosta tyttäreni hevosen vierelle. Jotain oli siis jäänyt päähän tyttäreni ratsastustunneilla kuulluista ohjeista. Jossakin vaiheessa oppaat kannustivat hevoset tölttiin, joka on erityinen askellaji, jonka vain islanninhevoset taitavat.

Vaikka en itse niin kovin innostunut hevosista olekaan, kokemus oli todella mahtava. Upeat maisemat ja niiden nauttiminen islanninhevosen selästä tekivät kokemuksesta ikimuistoisen. Voin lämpimästi suositella ratsastusretkeä kaikille.

Saltvíkin tilalla on tarjolla useita eri pituisia retkiä, jotka kestävät yhdestä tunnista useampaan päivään. Tilalla on myös majoitusta, ja jälkikäteen ajateltuna olisikin ollut hienoa majoittua siellä islanninhevosten ympäröimänä. Meidän retkemme maksoi 14 000 Islannin kruunua (noin 95 euroa) aikuiselta, lapselta hieman vähemmän.

Goðafoss – jumalten vesiputous

Tämänkin päivän ohjelmaan mahtui yksi vesiputous. Saltvíkin tilalta oli noin puolen tunnin matka yhdelle Islannin näyttävimmistä vesiputouksista, joka tunnetaan jumalten vesiputouksena eli islanniksi nimellä Goðafoss. Se on täysin erilainen kuin muut vesiputoukset, joita olimme tällä matkalla nähneet: Goðafoss on U:n muotoinen, leveä ja tasainen vesiputous, jonka vesi loistaa kirkkaan turkoosina. Upea ilmestys, ja taas kerran Islanti pääsi yllättämään tarjoilemalla jotain, mitä emme olleet vielä matkalla nähneet.

Pysäköimme auton vesiputouksen itäpuolella sijaitsevalle parkkipaikalle. Parkkipaikalta oli lyhyt matka joen vartta pitkin näköalapaikalle, josta vesiputous näkyi koko komeudessaan. Reitin varrelta lähti myös polku, josta vesiputousta pääsi ihailemaan veden pinnan tasolta.

Pysäköintialueet löytyvät sekä itä- että länsipuolella vesiputousta. Itäpuolella on enemmän palveluita: siellä on kahvila, josta saa juomien lisäksi keittolounasta sekä pientä purtavaa kuten pizzaa ja hodareita. Lisäksi kahvilan yhteydessä on matkamuistomyymälä sekä maksullinen vessa. Pysäköinti on ilmaista.

Pohjois-Islannin pääkaupunki Akureyri

Tälle päivälle meillä ei ollut suunniteltuna muita nähtävyyksiä, joten lähdimme ajelemaan kohti Akureyria ja siellä sijaitsevaa hotelliamme. Goðafossilta on Akureyriin vain puolen tunnin ajomatka. Kannattaa kuitenkin huomata, että tähän matkaan sisältyy Islannin ainoa maksullinen tunneli, Vaðlaheiði. Tunnelin käyttäminen maksaa noin 15 euroa, mikä ei ehkä ole paljoa mutta toisaalta se säästää kesäkeleillä aikaa vain 10 minuuttia tunnelittomaan kiertoreittiin verrattuna. Kiertotie menee tietä 84 pitkin ja käännös ykköstieltä meinasi tulla vähän yllättäen, mutta onnistuimme kuitenkin välttämään tunnelin ja sen maksun.

Akureyri on noin 18 000 asukkaan pikkukaupunki Eyjafjörður-vuonon perukassa. Ympäröivät vuoret ja värikkäät talot tekevät siitä tunnelmallisen ja kauniin. Oli mukava päästä nauttimaan kaupungin eduista: vähän paremmasta hotellista ja monipuolisemmasta ravintolatarjonasta. Kaiken lisäksi koko päivän oli todella hyvä, aurinkoinen sää ja Akureyriin päästessämme lämpötila oli kohonnut jo 20 asteeseen. Islannin mittapuulla puhuttiin siis verraten harvinaisesta hellepäivästä.

Illalla kävimme syömässä ja kiertelimme kaupunkia. Sympaattinen kaupunki, jonka punaiset liikennevalot ovat sydämen muotoisia! Vaikka ajomatka tälle päivälle oli lyhyt, hevosretki verotti voimia melkoisesti, ja olimme kaikki melko väsyneitä. Unen tuloa ei taas tarvinnut hotellilla kauaa odottaa.