Teimme heinäkuussa 2025 perheen kanssa kymmenen päivän matkan Islantiin. Käytimme matkasta kahdeksan päivää ajamiseen saaren ympäri vuokra-autolla ja tämä kirjoitus kertoo viimeisestä ajopäivästämme.

Lähdimme liikkeelle Bifröstistä, jossa olimme viettäneet yön hotellissa. Yön aikana sadekin oli loppunut, joten ilman ei ollut enää niin kehno kuin edellisenä päivänä. Tämän päivän tavoitteena oli ajaa viimeinen etappi Islannin kiertävästä ykköstiestä ja palata lähtöpisteeseen Reyjavíkiin. Teimme siellä muutaman tunnin pysähdyksen, ja jatkoimme sitten matkaa Keflavíkiin, jossa vetimme viimeisen yön. Bifröstistä on matkaa Reykjavíkiin noin 100 kilometriä ja sieltä Keflavíkiin vielä 50 kilometriä.

Borgarnesin jälkeen ykköstie kulkee rannikkoa mukaillen. Matkalle mahtuu Hvalfjörður-vuono, joka koukkaa syvällä sisämaahan. Olin jotenkin ajatellut, että vuono ylitetään siltaa pitkin ja pääsemme nauttimaan hulppeista merinäköaloista. Yllätyinkin melkoisesti kun vuonon reunaa lähestyessä auton navigaattori näytti, että tie tekisi silmukan ja ajaisimme jo ajetun reitin yli. Syykin selvisi: tie ei kulkisi vuonon yli vaan sen ali!

Kyseessä on siis kuusi kilometriä pitkä Hvalfjarðargöng-tunneli, joka kulkee syvimillään 165 metriä merenpinnan alapuolella. Tunneli on avattu liikenteelle 1998 ja vuoteen 2018 sen käyttö oli maksullista. Nykyään tunnelista saa ajaa ilmaiseksi. Tunneli oli aikoinaan merkittävä hanke, sillä se lyhentää matkaa melkein 50 kilometrillä verrattuna siihen, että kiertäisi vuonon sen rantoja pitkin. Lyhentyneen matkan vuoksi se käytännössä liittää Länsi-Islannin osaksi Reykjavíkin työssäkäyntialuetta.

Minulle tuli tunnelista mieleen Lofoottien vastaavat tunnelit. On jotenkin kuumottava fiilis kun alkumatka tunnelista on alamäkeä ja tietää, että ajetaan meren alle. Vastaavasti loppuosa tunnelista on ylämäkeä.

Reykjavík lintuperspektiivistä

Vaikka olimme Reykjavíkissä kaksi yötä matkan alussa, meiltä jäi Hallgrímskirkja kokematta. Kyseessä on varmasti Islannin tunnetuin rakennus, joten nyt oli aika korjata tämä epäkohta. Siispä Reykjavíkiin saapuessamme ajoimme suoraan kirkolle.

Hallgrímskirkja vihittiin virallisesti käyttöön vuonna 1986, mutta sen rakentaminen alkoi jo 41 vuotta aiemmin vuonna 1945. Rakentaminen toteutettiin epätyypillisessä järjestyksessä: ensin rakennettiin keskilaiva ja sisätilat, jotta jumalanpalvelukset voitiin aloittaa ennen koko kirkon valmistumista. Alun perin kirkosta piti tulla hieman matalampi, mutta korkeutta päädyttiin lisäämään kesken rakennuksen. Lisäksi kirkon arkkitehtuuri herätti aikoinaan runsaasti kritiikkiä.

Minuun kirkon arkkitehtuuri teki vaikutuksen, enkä kirkon suosiosta päätellen ollut ainoa. Kirkon 75 metriä korkea torni on Reykjavíkin korkein rakennus, ja näkyy joka puolelle kaupunkia. Kirkkoon pääsee sisälle ilmaiseksi, mutta vierailusta kellotorniin täytyy maksaa. Aikuisen lippu maksaa 1400 Islannin kruunua (noin 10 euroa), lapset pääsevät halvemmalla. Vaikka kirkossa ja sen ympärillä olikin suhteellisen paljon ihmisiä, ei lippuja tarvinnut jonottaa ja hissiinkin pääsimme nopeasti. Ylhäältä kellotornista on upeat näkymät jokaiseen suuntaan, ja sieltä näkee Reykjavíkin hyvin lintuperspektiivistä. Mielestäni näkymät olivat lipun hinnan arvoisia.

Pysäköinti kirkon läheisyydessä on maksullista niin kuin muuallakin Reykjavíkin keskustassa. Maksu onnistuu helposti Parka-sovelluksella.

Kirkkovierailun jälkeen pyörimme vielä hetken keskustassa ja kävimme muun muassa kahvilla ja matkamuistomyymälöissä. Vaikka ei satanut, tuuli on kuitenkin sen verran kylmä, että ulkona alkoi helposti palella. Oli siis hyvä aika sanoa hyvästit Reykjavíkille ja suunnata viimeiseen majapaikkaamme Keflavíkissa.

Rentoutumista kylpylässä

Illaksi meillä oli varattuna vielä yksi ohjelmanumero: olimme menossa kuuluisaan Blue Lagoon -kylpylään viideltä. Majoituksestamme Keflavíkissä oli kylpylään matkaa parikymmentä kilometriä. Jo ajomatka sinne oli kokemus ja sisälsi mielenkiintoista nähtävää: osa Grindavíkiin johtavasta tiestä oli pitänyt rakentaa uudestaan sen jälkeen kun tielle valunut laava oli tuhonnut sen tulivuorenpurkauksen johdosta vuonna 2024.

Kylpylässä oli melko paljon ihmisiä, mutta kaikki toimi silti todella hyvin ja sujuvasti. Ensin vaihdettiin liput rannekkeisiin, jonka jälkeen mentiin pukuhuoneisiin. Pukukaapin lukitseminen kävi kätevästi rannekkeella. Suihkutila koostui ovellisista suihkukopeista, joissa sai nappia painamalla shampoota, hoitoainetta ja saippuaa.

Vaikka tiesin aika hyvin etukäteen mitä kylpylältä odottaa, oli veteen siirtyminen ainutlaatuinen kokemus. Vesi on maitomaista ja kauniin turkoosia, ja se on ihanan lämmintä. Allas ei vaikuta ollenkaan ihmisen tekemältä, vaan se sulautuu täysin ympäristöönsä. Allas on iso, eikä se tunnu ollenkaan ruuhkaiselta. Altaassa on eri osioita, muun muassa hiljainen osio, jonne ei saa tuoda puhelinta ollenkaan. Lisäksi löytyy kasvomaskibaari, josta voi käydä hakemassa kasvomaskia kämmenelle ja hieroa se sitten kasvoihin, sekä juomabaari, josta saa erilaisia alkoholillisia ja alkoholittomia juomia. Alueella on myös kaksi saunaa: tavallinen sauna ja höyrysauna.

Etukäteen mietin millä tavalla kova, kylmä tuuli tuntuisi kylpylässä. Ei siellä kyllä palelemaan päässyt, sillä vesi oli mukavan lämmintä. Kylpylä on auki vuoden jokaisena päivänä, joten siellä pitäisi siis tarjeta myös talvisellakin säällä. Mietin myös, että voisiko kylpylän vesi haista liian monesta hotellista tutulle mädän kananmunan hajulle. Ei se onneksi haissut.

Parin tunnin lillumisen jälkeen oli aika lähteä pois. Pukuhuoneesta poistumisen itsepalvelupisteellä pystyi skannaamaan rannekkeen ja maksamaan ylimääräiset juomat. Tämän jälkeen alueelta pääsi poistumaan.

Blue Lagoonissa käyminen ei ole ihan halpaa puuhaa. Me ostimme halvimmat Comfort-liput hyvissä ajoin Suomesta käsin, ja nekin maksoivat hieman yli 100 euroa aikuiselta. Lapsen sisäänpääsy oli ilmainen. Toki rahalle saa aika hyvin vastinetta: ainutlaatuisen kylpyläkokemuksen lisäksi lippuun kuuluu pesuaineet, pyyhkeen käyttö, yksi kasvomaski ja yksi ilmainen juoma – mukaan tarvitaan siis vain uimahousut tai -puku. Kalliimpiin lippuihin kuuluu lisäksi kylpytakin käyttö, enemmän kasvomaskeja, enemmän juomia tai jopa ruokailu.

Omia kuvia Blue Lagoonista minulla ei ole, sillä halusin nauttia kylpyläkokemuksesta ilman kameraa tai puhelinta.

Lopuksi

Blue Lagoon oli täydellinen päätös Islannin matkalle. Olimme nähneet ja kokeneet jo niin paljon – ja vielä kerran saimme kokea jotain täysin uutta ja ainutlaatuista. Islanti ei pettänyt tälläkään kertaa.