Auton vuokraaminen Islannissa

Islanti on monelle unelmakohde, mutta matkan suunnitteluvaiheessa yksi kysymys nousee lähes aina esiin: kannattaako auto vuokrata vai pärjääkö ilmankin? Tässä artikkelissa käyn läpi auton vuokraamista Islannissa kysymys–vastaus-muodossa ja jaan omia kokemuksiani, jotta auton vuokraamista harkitseva osaa tehdä itselleen sopivan päätöksen.

Onko Islannissa pakko vuokrata auto?

Autolla liikkuminen on luultavasti helpoin tapa nähdä Islantia. Vaikka eri puolille saarta onkin mahdollista matkustaa Islannin sisäisillä lennoilla, on julkinen liikenne muuten vähäistä ja liikkuminen omatoimisesti haastavaa ilman autoa. Islannin nähtävyydet sijaitsevat ympäri saarta ja pääosin paikoissa, jonne pääsemiseen tarvitaan auto.

Mikäli auton vuokraaminen ei jostain syystä ole vaihtoehto, toki jo Reykjavík itsessään on matkan arvoinen kohde. Keflavíkin kansainväliseltä lentokentältä on suora bussiyhteys Reykjavíkin keskustaan. Lisäksi monet luontonähtävyydet, kuten Kultainen kierros ja Etelä-Islannin kohteet, on mahdollista kokea osallistumalla Reykjavíkista lähtevälle päiväretkelle.

Myös koko Islannin kiertäminen on mahdollista ilman autoa osallistumalla ryhmämatkalle, jossa kohteet ja majoitukset on mietitty valmiiksi. Sielunruokaa-blogista löytyy kattava kertomus Islannin kiertomatkasta. Sen perusteella vaikuttaa, että tällaisesta matkasta voi saada irti jopa enemmän kuin omatoimisesti kiertelemällä. Opas osaa kertoa kohteiden taustasta ja historiasta enemmän kuin mitä itse lukemalla saisi selville. Lisäksi siirtymät voi ottaa levon kannalta – toisin kuin itse ajaessa.

Mistä auton voi vuokrata Islannissa?

Valtaosa Islannin saapuvista matkaajista tulee maahan Keflavíkin kansainvälisen lentokentän kautta. Tämä onkin suosituin paikka vuokrata auto, ja lentokentän alueelta löytyy usean eri yhtiön vuokrauspisteet. Myös Reykjavíkin kaupungista on mahdollista vuokrata auto, samoin kuin joistakin pienemmistä kaupungeista, kuten esimerkiksi Akureyrista.

Omaa matkaamme suunnitellessa pohdimme sellaista vaihtoehtoa, että olisimme menneet Keflavíkiin lentokentältä Reykjavíkiin bussilla ja vuokranneet auton vasta päivän tai parin päästä Reykajvíkista. Käytännössä bussiyhteys lentokentältä kaupunkiin on sen verran hintava, että rahallisesti tästä ei olisi ollut juurikaan hyötyä. Lisäksi oli kätevämpää ottaa auto alle jo lentokentältä.

Mietimme myös auton palauttamista matkan päätteeksi Akureyriin ja lentämistä takaisin Reykjavikiin. Koska eri palautuspisteestä koituu ylimääräisiä kuluja, olisi tämäkin ollut kalliimpi ja hankalampi vaihtoehto kuin palauttaa auto takaisin Keflavíkin kentälle matkan päätteeksi. Tätä vaihtoehtoa suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, että Islannin sisäiset lennot käyttävät Reykjavíkin lentokenttää (RKV), eivät Keflavíkin kansainvälistä lentokenttää (KEF).

Miltä yhtiöltä auto kannattaa vuokrata?

Islannissa toimii iso määrä sekä kansainvälisiä että paikallisia autovuokraamoita. Hintojen vertailu siis kannattaa. Mikäli olet vuokraamassa autoa Keflavíkin lentokentältä, lista autovuokraamoista löytyy lentoaseman sivuilta. Kannattaa huomata, että joidenkin vuokraamoiden toimipiste sijaitsee terminaalin sisällä, joidenkin vähän kauempana lentokentän pysäköintialueella ja joidenkin vielä kauempana. Lentokentän alueella kulkee ilmainen shuttle-bussi.

Päädyimme itse vuokraamaan auton islantilaiselta Blue Car Rentalilta kilpailukykyisen hinnan ja läpinäkyvän hinnoittelun vuoksi. Yhtiön toimipiste sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä lentoaseman pysäköintialueella, ja nouto onnistui itsepalveluna avainlaatikosta. Olimme autoon ja vuokraukseen tyytyväisiä. Voin lämpimästi suositella kyseistä yhtiötä, mutta toki tämä on ainoa kokemukseni auton vuokraamisesta Islannista, joten vertailupohjaa ei ole.

Onko Islannissa pakko vuokrata neliveto?

Kesäkaudella kaikki suosituimmat nähtävyydet ovat hyvin saavutettavissa ilman nelivetoautoa. Meillä ei ollut nelivetoa, eikä vastaan tullut yhtään sellaista nähtävyyttä, joka olisi jäänyt auton vuoksi näkemättä. Myöskään reittivalintoihin nelivedon puuttuminen ei vaikuttanut. Yleinen uskomus on, että Islannissa tarvitaan välttämättä nelivetoauto, mutta tämä ei siis ole totta.

Islannissa on kuitenkin teitä, joiden ajamiseen tarvitaan neliveto, ja tämä on ihan lakiin kirjattu vaatimus. Nämä tiet ovat vuoristo- ja ylänköteitä, jotka ovat auki vain kesäisin. Teihin sisältyy usein tien yli menevän joen läpi ajaminen, ja sanomattakin lienee selvää, että nämä tiet eivät ole mitään perusturistin usein käyttämiä reittejä. Näiden teiden tunnus alkaa F-kirjaimella, jonka vuoksi niitä kutsutaan nimellä F-tie (F-road). Epic Island -sivustolta löytyy hyvä artikkeli, jossa kaikki F-tiet on listattu ja merkitty karttaan.

Talvikaudella sääolosuhteet muuttuvat haastavammiksi, ja silloin neliveto on suositeltava.

Kannattaako Islannissa maksaa omavastuun poistosta tai tiepalvelusta?

Vuokra-auton perushintaan kuuluvien vakuutuksien omavastuu on yleensä useita satoja tai jopa tuhansia euroja. Jos vuokraa auton tällä perushinnalla ja kaikki menee hyvin, mitään ylimääräisiä maksuja ei tule. Jos taas autolle sattuu jotain, tulee ylimääräistä maksamista runsaasti, sillä vaurioiden korjaamisesta joutuu maksamaan enintään omavastuun verran. Jokaisen on itse mietittävä itse, millaista riskiä haluaa kantaa – maksaako omavastuun poistosta etukäteen vai onko valmis maksamaan omavastuun verran vahingon sattuessa.

Itselleni Islanti vaikutti sen arvaamattoman luonnon vuoksi paikalta, että halusin ehdottomasti poistaa omavastuun. Tällä kertaa siitä oli hyötyä: Itä-Islannissa ykköstietä ajaessamme auton tuulilasiin lensi kivi, ja siihen tuli vaurio. Onneksi kiveniskemä ei haitannut ajamista, eikä alkanut leviämään. Ilman omavastuun poistoa olisimme kuitenkin joutuneet maksamaan tuulilasin korjauksen.

Tiepalvelua emme ostaneet, mutta jälkikäteen ajattelin, että tämäkin oli turhan riskin ottamista. Monet alueet Islannissa ovat syrjäisiä, ja jos auto hajoaa tälläisella alueella, voivat hinauskustannukset kohota todella korkeiksi.

Onko Islannissa vaikea ajaa?

Islannissa on hyvin helppoa ajaa. Islannin ympäri kulkevalla kehätielläkin liikennettä on Reykjavíkin ulkopuolella todella vähän. Nopeusrajoitus on 90 km/h ja näkvyys on erittäin hyvä sillä puita ei ole. Teillä on useita yksikaistaisia siltoja, mutta näiden ajamisessa ei ollut mitään ongelmaa. Suurimman riskin muodostavatkin äkillisesti maisemia ihastelemaan pysähtyvät turistit ja tien varsilla laiduntavat lampaat. Myös Reykajvík on pieni kaupunki eikä siellä ajamisessa ole erityisiä haasteita. Muut kaupungit ovat vieläkin pienempiä.

Liikennesäännöt ovat hyvin pitkälle samat kuin Suomessakin. Oikeastaan ainoa ero, joka itselle tuli vastaan oli kaksikaistaisen liikenneympyrän liikennesäännöt: niissä sisäkaistalla ajavalla on etuajo-oikeus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liikenneympyrään kannattaa mennä ulkokaistaa ainoastaan silloin, kun on poistumassa ensimmäisestä liittymästä. Näitä liikenneympyröitä löytyy Reykjavíkin ympäristöstä useita.

Tärkeä huomioon otettava asia Islannissa ajaessa on huoltoasemien sijainti. Joissakin Islannin osissa lähimmälle huoltoasemalle voi olla yllättävän pitkä matka, joten kannattaa huolehtia että auton tankki ei pääse liian tyhjäksi. Pienellä etukäteissuunnittelulla selviää hyvin.

Onko Islannissa tietulleja?

Islannissa ei ole tietulleja – yhtä poikkeusta lukuuunottamatta. Kyseessä on Akureyrin itäpuolella oleva Vaðlaheiði-tunneli, jonka käyttäminen maksaa noin 15 euroa. Maksun voi suorittaa tunnel.is-sivustolla joko ennen tai jälkeen tunnelin ajamisen.

Kesäkeleillä tunnelin voi myös helposti kiertää eikä se vie 10 minuuttia kauempaa. Talvisin kannattaa käyttää tunnelia.

Maksaako pysäköinti Islannissa?

Vaikka usein sanotaan, että Islannin nähtävyydet ovat ilmaisia, tämä ei ihan pidä paikkaansa. Lähes jokaisen isomman nähtävyyden luona pysäköinti on maksullista. Yleensä pysäköintialueen läheisyydessä on maksuautomaatteja, joilla maksun voi suorittaa, tai QR-koodi, jonka skannaamalla pysäköintimaksun voi maksaa luottokortilla omaa puhelinta käyttäen. Myös Parka-sovellus on käytössä joillakin pysäköintialueilla.

Pysäköinti on maksullista päivisin myös osassa Reyjavikín ja Akureyrin katuja, ja maksu onnistuu helpoiten Parka-sovelluksella.

Lopuksi

Omalla matkallamme auton vuokraaminen osoittautui erittäin toimivaksi ratkaisuksi. Sen ansiosta pääsimme näkemään muutakin kuin Reykjavíkin ympäristöä ja koimme myös Pohjois-Islantia, joka olisi ilman autoa jäänyt helposti kokonaan väliin. Olen kokonaisuutena hyvin tyytyväinen siihen, että vuokrasimme auton, eikä kesäkaudella nelivedolle ollut omalla reitillämme mitään tarvetta.

Millaisia kokemuksia tai vinkkejä sinulla on liittyen auton vuokraamiseen Islannissa?

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Auton vuokraaminen Islannissa”

  1. Hyviä vinkkejä. Tuo omavastuun poisto lienee järkevää maksaa, paljon kun tulemme ajamaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *