Syyslomalla 2024 vietimme pidennetyn viikonlopun Saunamäki Resortissa Särkisalossa. Löysimme majoituksen silloin Stay North -sivustolta, jonka hyvä valikoima jäi mieleen. Kun seuraava syysloma lähestyi, päädyin selaamaan samaa sivustoa uudelleen ja varasin kolmeksi yöksi majoituksen Kasnäs Marinasta, jossa vietimme pidennetyn viikonlopun lokakuussa 2025.
Minulle selvisi melko erikoisella tavalla, että Saunamäki Resortin ja Kasnäs Marinan taustalla ovat samat henkilöt. Stay Northilta tuli nimittäin ennen varuksen alkua käytännön tietoa majoituksesta, kuten ohjeita sähkölaitteiden käyttöön sekä langattoman verkon nimi ja salasana. Langattoman verkon nimi ”Lahdelma Santtu” kiinnitti huomioni. Googlaamalla selvisi, että kyseinen henkilö on toinen parivaljakosta, joka on rakennuttanut yhteensä kolme resorttia. Ensimmäinen niistä oli Eerikkilä Resort, kun taas Saunamäki Resort ja Kasnäs Marina ovat heidän myöhempiä kohteitaan.
Sijainti
Kasnäs Marina sijaitsee nimensä mukaisesti Kasnäsissä Kemiönsaaren kunnan lounaisosassa. Helsingistä ajomatkaa tulee vähän alle parisataa kilometriä. Turusta taas ajomatkaa on vain sata kilometriä.
Kasnäs Marina sijaitsee aivan Kasnäsin keskustan tuntumassa, kylään johtavan tien varrella. Resortti on meren rannassa, ja se koostuu kolmesta rivitalosta. Suurin osa loma-asunnoista on kaksioita, mutta kahden rivitalon päätyasunnot ovat kolmioita merinäköalalla.
Saapuminen ja sisäänkirjautuminen
Vuokraamamme asunnon sisäänkirjautuminen alkoi viideltä. Ajelimme Helsingistä hissukseen: kävimme matkalla Kivihovissa lounaalla ja Perniössä kaupassa. Marinaan johtava tie on suljettu portilla, jonka avaamiseen tarvittavan PIN-koodin saimme Stay Northilta etukäteen sähköpostilla. Portin jälkeen heti ensimmäisenä on vastassa pysäköintialue, jossa jokaisella asunnolla on oma, merkitty paikka. Myös rivitalojen eteen pääsee ajamaan, joten ajoimme oven eteen matkatavaroiden purkamista varten.

Asunnon ovessa on älylukko, joka tuntui toimivan vähän miten sattuu. Ohjeissa olevassa koodissa oli alussa ja lopussa tähti, mutta älylukossa sellaista näppäintä ei ollut. Ohjeissa kerrottiin myös, missä vara-avaimen avainlaatikko sijaitsee. Jotenkin saimme koodin kuitenkin toimimaan ja oven auki ilman avainta.
Asunto C24
Asuntomme sijaitsi toisen rivitalon päädyssä lähellä merenrantaa. Asuntoa markkinoidaan nimellä ”Seafront Lux Villa”, mutta se on tosiaan vain yksi rivitalon asunnoista eikä tarjoa erityistä yksityisyyttä, jonka itse liittäisin villa-termiin. Meille tämä ei tullut yllätyksenä, eivätkä seinänaapuritkaan meitä haitanneet. Sijainti rivitalon päädyssä mahdollistaa sen, että asuntoa ympäröi kolmelta sivulta leveä terassi. Terassilta löytyy pöytäryhmä sekä pari lepotuolia, mutta grilliä siellä ei ole. Eikä myöskään poreallasta, joka kyllä kruunaisi tämän asunnon fasiliteetit.


Asunnon sydän on kulmassa sijaitseva yhdistetty keittiö- ja oleskelutila. Huoneen ulkoseinät ovat kokonaan lattiasta kattoon ulottuvaa ikkunaa, ja melkein tuntuu kuin asunto jatkuisi ympäröivään ulkotilaan. Ja miten ihanasti aurinko paistaakaan ikkunoista sisälle!


Olohuone on hyvällä maulla sisustettu, ja sohvilla on todella mukava loikoilla tai katsoa televisiota.


Keittiöstä löytyy kaikki tarvittava kokkailuun. Ensi silmäyksellä keittiön astiasto näyttää Teemalta, mutta tarkemmin katsottuna mukana on myös sinne päin olevia kopioita ja vain muutama aito Iittala.

Asunnossa on kaksi makuuhuonetta. Päämakuuhuoneessa on leveä parisänky sängynpäädyllä sekä hieman yllättävästi lastensänky, joka jollain tavalla rikkoo huoneen sisustuksen. Sängyssä sai hyvin nukutuksi, mutta olisin kaivannut ylimääräisiä tyynyjä, sillä tykkään lukea sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Toiselta yöpöydältä puuttui lukuvalo kokonaan, mikä myös hankaloitti sängyssä lukemista.

Toisessa makuuhuoneessa on kaksi 120 senttimetriä leveää sänkyä. Sielläkin oli vain kaksi pientä tyynyä.

Asunnossa on myös kaksi kylpyhuonetta, joista toinen on heti asuntoon saavuttaessa ja toinen asunnon perällä saunan yhteydessä.

Perällä olevaan kylpyhuoneeseen ja saunaan mennään kodinhoitohuoneen kautta, josta pääsee myös mukavasti vilvoittelemaan terassille kuumien löylyjen jälkeen. Kylpyhuoneet ovat siistit, mutta jollain tavalla kovin mitäänsanomattomat – tässä asunnossa olisin itse asiassa odottanut jotain vähän spesiaalimpaa.


No saunaan sitä erityisyyttä on sitten haettukin. Sauna on ihan tyylikäs: keskellä saunaa on pilarikiuas, ja lauteet ovat sen molemmin puolin. Jostain kumman syystä saunaan on päätetty laittaa iso ikkuna, josta näkee olohuoneeseen! Myös äänet olohuoneesta kuuluvat hyvin, varsinkin jos unohtaa suoraan saunan ikkunan alla sijaitsevan television päälle. Olohuoneen puolelta ei onneksi näe saunaan, eivätkä myöskään saunan äänet kuulu kovin hyvin olohuoneeseen. En oikein tiedä, mitä tällä ikkunalla on haettu, mutta mielestäni sauna ei ollut ollenkaan viihtyisä, ja näköala olohuoneeseen ennemminkin pilasi rauhallisen saunanautinnon.

Toinen saunaan liittyvä älyttömyys oli se, että asunnossa oli kyllä pyyhkeet neljälle henkilölle, mutta vain yksi leveä laudeliina. Lisäksi saunassa oli kaksi toisiaan vastapäätä olevaa laudetta, joten laudeliinoja olisi tarvittu vähintään kaksi.
Yhteiskäytössä olevat tilat
Loma-asuntojen yhteisessä käytössä oli punainen, puulämmitteinen rantasauna, joka sijaitsi aivan vesirajan tuntumassa. Saunaan ei voinut varata vuoroja, vaan sitä sai lämmittää ja käyttää kuka tahansa asukas. Saunominen tässä saunassa tapahtuu uimapuku tai -housut päällä. Me emme käyneet saunaa testaamassa, mutta se vaikutti olevan ahkerassa käytössä.

Toinen yhteiskäytössä oleva rakennus on grillikota, johon emme tällä reissulla ehtineet tutustua tarkemmin.
Kasnäsin viehättävä pikkukylä
Puolen kilometrin päässä sijaitsevassa pienen pienessä keskustassa ei ihan hirveästi palveluita löydy, mutta matkailijoille kuitenkin tarpeeksi.
Kasnäsin hotellin yhteydestä löytyy Kasnäsin kylpylä, joka ainakin ulkoapäin näytti melko mukavalta. Tällä reissulla kylpylässä pulikointi jäi meiltä harmittavasti väliin, mutta ottaisin sen ehdottomasti ohjelmaan mukaan, jos menisin Kasnäsiin uudestaan.
Kylän ravintolatarjonnasta vastaa Kasnäsin Paviljonki, joka tarjoilee ainakin lounasta ja viikonloppuisin illallista. Kävimme yhtenä päivänä ravintolassa buffetlounaalla, ja ruoka oli herkullista. Buffetissa oli tarjolla todella monipuolinen salaatti- ja kalapöytä sekä kaksi eri pääruokavaihtoehtoa. Erityisesti kalan ystäville tämä buffet tarjoaa erinomaista vastinetta rahalle. Me kävimme lounaalla arkipäivänä, jolloin lounas maksoi 17 euroa. Viikonloppuisin se maksaa hieman enemmän.


Kasnäsin Paviljongin rakenuksessa on myös pieni kauppa.
Ulkoilumahdollisuudet
Meidän lomamme Kasnäs Marinassa koostui lähinnä lukemisesta, laiskottelusta ja ulkoilusta. Kasnäs tarjoaakin oikein mukavat ulkoilumahdollisuudet.
Keskustasta lähtee kolme kyläyhdistyksen merkitsemää luontopolkua, jotka ovat pituudeltaan 3, 5 ja 8 kilometriä. Pisintä polkua emme kokeilleet, mutta kaksi lyhyempää kuljimme useampaankin kertaan. Polut tarjoavat mukavasti luontoa, vaikka kulkevatkin alkuosassa Kasnäsiin johtavaa tietä pitkin.

Toinen mukava polku on vuonna 2017 toimintansa lopettaneen Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukan luota lähtevä 600 metrin geologinen luontopolku, joka esittelee Suomen geologista historiaa 2 300 miljoonan vuoden takaa nykypäivään. Osa infotauluista on jo kulunut lähes lukukelvottomaksi, mutta meren rannassa kallioilla kiertelevää polkua oli silti mukava kulkea.


Alueella oli myös jonkin verran mukavia geokätköjä niistä kiinnostuneille.
Nähtävää lähialueilla
Lähialueella on automatkan päässä paljon muutakin nähtävää. Esimerkiksi Rosalan ja Hiittisten saarille pääsee Kasnäsista lautalla ympäri vuoden. Taalintehtaan ruukkikylä on parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä, ja myös Fiskars, Billnäs ja Mathildedal sijaitsevat noin tunnin ajomatkan etäisyydellä.
Yhteenveto
Nautimme kovasti loma-asunnon isoista ikkunoista sekä sisään tulevasta auringonvalosta. Kasnäs oli sympaattinen pikkukylä, jonne voisin palata uudestaankin. Loma-asunnossa oli joitakin puutteita ja epäkohtia, joista suurin oli mielestäni saunan turha ikkuna olohuoneeseen.


Vastaa