Mitä tehdä Vilnassa? Parhaat nähtävyydet ja vinkit matkaajalle

Viime marraskuussa minulle avautui tilaisuus lyhyelle sooloreissulle.. Muutaman päivän varoitusajalla punnitsin eri vaihtoehtoja ja päädyin lopulta Vilnaan, joka oli ollut mielessä matkakohteena jo aiemmin. Ehkä eniten minua arvelutti ajankohta – miten Vilna toimisi marraskuussa?

Kun hyppäsin lentokenttäbussista pois heti sen ylitettyä Neris-joen, huomioni kiinnittyi erään pilvenpiirtäjän kyljessä olevaan tekstiin: ”Putin, the Hague is waiting for you”. Kaupungista tuli heti hyvä fiilis – Vilnalla on asennetta. Myöhemmin huomasin lisäksi, että jokaisen bussin näytöllä luki välillä ”Vilnius ❤️ Ukraina”.

Vilna on mukavan kompakti, ja joka paikkaan pääsee kävelemällä. Kaupunki tarjoaa juuri sopivasti nähtävää: muutaman päivän lomalle sitä on tarpeeksi, mutta toisaalta ei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana nähtävyydeltä toiselle, ja aikaa jää vaikka kahviloissa istuskeluun. Kesällä kaupunki on varmasti kauneimmillaan, mutta toisaalta marraskuu tarjosi minulle mukavan väljät kadut ja kiireettömän ilmapiirin.

Vilnan lentokentältä keskustaan

Vilnan lentokenttä sijaitsee hyvin lähellä keskustaa, vain noin 6 kilometrin päässä vanhastakaupungista. Halvin ja helpoin tapa päästä lentokentältä keskustaan on hypätä johonkin terminaalin edestä lähtevään bussiin: linjoilla 1, 2, 3G ja 88 pääsee keskustaan. Minä matkustin pikalinjalla 3G, jonka vuoroväli on tiheä. Lipun maksaminen onnistui helposti lähimaksulla, ja matka maksoi 1,25 euroa.

Myöskään taksi, Uber tai Bolt eivät tule kovin kalliiksi. Paluumatkalla tilasin Boltin vanhastakaupungista lentokentälle, ja se maksoi alle 10 euroa.

Vilnan tärkeimmät kaupunginosat

Vilnan sydän on Senamiestis eli vanhakaupunki, joka on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista ja parhaiten säilyneistä keskiaikaisista vanhoistakaupungeista. Se on Unescon maailmanperintökohde, jonka rakennukset edustavat gotiikkaa, renessanssia, barokkia ja uusklassista arkkitehtuuria – kaikki sulassa sovussa. Vanhakaupunki on kooltaan suurempi kuin esimerkiksi Tallinnan vanhakaupunki, mutta silti mukavan kompakti. Siellä on paljon ravintoloita ja hotelleja. Vanhakaupunki rajoittuu pohjoisessa Neris-jokeen ja idässä Vilnia-jokeen.

Vanhankaupungin ja Vilnia-joen itäpuolella sijaitsee boheemi kaupunginosa nimeltä Užupis. Tämä kaupunginosa on julistautunut leikkimielisesti omaksi tasavallakseen, jolla on muun muassa oma perustuslaki.

Vanhankaupungin länsipuolella sijaitsee Naujamiestis-niminen kaupunginosa eli ”uusi kaupunki”. Se on moderni alue, josta löytyy ravintoloita, kahviloita ja kauppoja sekä paljon kulttuuritarjontaa, kuten kansallisooppera ja -baletti.

Neris-joen ja vanhankaupungin pohjoispuolelle jää Vilnan bisnesalue nimeltä Šnipiškės. Sieltä löytyvät kaupungin korkeimmat rakennukset ja toimistokeskittymät. Myös tällä alueella on muutamia hotelleja.

Nähtävää Vilnassa

Katedraalin aukio

Vilnan keskeisin aukio on vanhankaupungin pohjoisosassa sijaitseva Katedraalin aukio, jota hallitsevat Vilnan katedraali ja sen erillinen kellotorni. Katedraalissa voi vierailla ilmaiseksi, ja kellotorniin pääsee maksua vastaan.

Aukion laidalla sijaitsee vuonna 1801 tuhoutuneen Suurruhtinaiden palatsin tarkka rekonstruktio, joka rakennettiin uudelleen 2000-luvulla ja avattiin vaiheittain. Nykyään palatsi toimii museona, jossa voi tutustua Liettuan historiaan, arkeologisiin löytöihin sekä rekonstruoituihin saleihin. Valitettavasti tämä museo jäi minulta väliin, sillä minua eniten kiinnostanut osio oli suljettuna juuri sinä päivänä, kun olisin halunnut museossa vierailla.

Pilies-katu

Vanhankaupungin pääkatu on nimeltään Pilies, ja se halkoo vanhaakaupunkia pohjois–eteläsuunnassa kulkien Katedraalin aukiolta Raatihuoneen aukiolle. Kadun varrella on kahviloita, ravintoloita, pieniä putiikkeja sekä useita tärkeitä rakennuksia, kuten kirkkoja ja Allekirjoittajien talo, jossa allekirjoitettiin Liettuan itsenäisyysjulistus vuonna 1918. Tätä katua tuli talsittua useampaankin kertaan.

Aamunkoiton portti

Vanhankaupungin eteläreunalla sijaitseva kaupunginportti on nimeltään Aamunkoiton portti, ja se rakennettiin 1500-luvulla osaksi Vilnan puolustusmuuria. Portti on myös yksi maan merkittävimmistä uskonnollisista kohteista, sillä sen yläpuolella sijaitsee pieni kappeli, jossa on kuuluisa Jumalanäidin ikoni. Kappelissa on mahdollista vierailla ilmaiseksi, mutta itse tyydyin ihailemaan tätä upeaa porttia ulkoapäin.

Gediminasin torni

Vilnan tunnetuin maamerkki on Gediminas-kukkula ja sen laella kohoava, Vilnan ylälinnaan kuuluva keskiaikainen Gediminasin torni. Nykyään torni toimii pienenä museona, joka esittelee Vilnan ja linnan historiaa, mutta kukkulalle kannattaa nousta myös sen tarjoamien upeiden näkymien vuoksi. Huipulle voi kävellä portaita pitkin, mutta jalkoja säästääkseni päätin valita funikulaarin. Menopaluulippu maksoi 3 euroa.

Kansanmurhan uhrien museo

Entisessä KGB:n päämajassa sijaitseva Kansanmurhan uhrien museo oli minulle yksi Vilnan matkan kohokohdista. Museon ylemmissä kerroksissa esitellään laajasti Liettuan miehitysaikaa sekä vastarintaliikkeitä. Museon vaikuttivin osa löytyy kuitenkin kellarikerroksesta, jossa on alkuperäisiä vankilasellejä, kuulusteluhuoneita ja jopa teloitustila. Kellarikerroksessa tunnelma oli paikoin raskas, ja vierailu oli pysäyttävä kokemus. Lippu museoon maksoi 6 euroa.

Užupis

Užupis on oikeasti yksi Vilnan kaupunginosista, mutta se on leikkimielisesti julistautunut omaksi tasavallakseen, jolla on oma perustuslaki. Tämä humoristisia pykäliä sisältävä perustuslaki on luettavissa muurista Paupio-kadun varrelta, josta se löytyy useilla kielillä, myös suomeksi. Kun itse vierailin Užupisissa lauantaiaamupäivällä, olivat sen kadut hiljaisia ja se vaikutti melko tavalliselta kaupunginosalta. En oikein päässyt kiinni Užupisin tunnelmaan, mutta ehkä kesäaikaan paikka on hieman elävämpi.

Kolmen ristin kukkula

Užupisin pohjoispuolella sijaitseva Kolmen ristin kukkula on yksi Vilnan tunnetuimmista näköalapaikoista, ja se tarjoaa upeat näkymät erityisesti vanhaankaupunkiin. Kukkulan huipulla kohoaa kolmesta valkoisesta rististä koostuva monumentti, joka pystytettiin alun perin 1600-luvulla tarunomaisille fransiskaaniveljille, jotka surmattiin pakanallisen kapinan aikana. Sillä on vahva symbolinen merkitys liettualaisille. Kukkula sijaitsee Kalnai-puistossa, ja sille noustaan polkuja ja portaita pitkin. Puisto on viihtyisä, ja nousu ei onneksi ole liian rankka.

Kirjallisuuskatu

Kirjallisuuskatu (Literatų gatvė) on pieni katu vanhassakaupungissa lähellä Pilies-katua. Sen seinille on kiinnitetty satoja pieniä taideteoksia ja muistolaattoja, jotka on omistettu kirjailijoille ja runoilijoille, joilla on jokin yhteys Vilnaan tai Liettuaan. Suurinta osaa seinän ihailijoista taitaa tosin kiinnostaa liettualaista kirjallisuutta enemmän Instagram-kuvan ottaminen seinän vieressä.

Vilnan kirkot

Kirkot hallitsevat Vilnan kaupunkikuvaa erityisesti vanhassakaupungissa. Niiltä ei voi oikein välttyä, ja lyhyenkin kävelyn aikana vastaan tulee useita näyttäviä kirkkoja eri aikakausilta. Kannattaa käydä ihailemassa ainakin vierekkäin olevia Pyhän Annan kirkkoa ja Pyhän Bernhardin kirkkoa sekä alla olevassa kuvassa näkyvää Pyhän Teresan kirkkoa.

Vilnan ravintolat ja kahvilat

Maassa maan tavalla, kuuluu tutuksi tullut sanonta. Tätä sanontaa olen matkoillani pyrkinyt toteuttamaan syömällä mahdollisimman paljon paikallisen keittiön antimia. Niinpä suuntasin heti ensimmäisenä iltana illalliselle liettualaista ruokaa tarjoilevan Etno dvaras -ketjun Pilies-kadulla sijaitsevaan ravintolaan.

Alkuruoaksi otin Šaltibarščiaita eli kylmää punajuurikeittoa, joka tarjoillaan perunoiden kanssa. Keitto oli oikein raikasta ja maistuvaa. Pääruoaksi valitsin zeppeliinistä nimensä saaneita Cepelinai-perunoita lihatäytteellä, ja perunoiden kylkeen tuli vielä pekonilla höystettyä smetanaa. Perunat olivat todella isoja ja koostumukseltaan jotenkin kumisia, eikä tämä ruoka ollut kyllä ihan minun lempparini. Kokonaisuutena annos oli niin tuhti, että sain hädin tuskin syötyä puolet toisesta perunasta. Tulipahan ainakin maistettua.

Tällä reissulla kävi niin, että paikallisten ruokalajien nauttiminen loppui ensimmäiseen iltaan, ja loppumatkan suuntasin japanilaisten herkkujen pariin. Onneksi Vilnan ravintolatarjonta on laaja, ja sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Voin lämpimästi suositella ainakin ramenia Kamikadze Wow! -ravintolassa ja okonomiyakia Tachi Machi -ravintolassa.

Vilnassa on myös paljon hyviä kahviloita. Erityismaininnan ansaitsee Beigelistai, joka tarjoilee käsintehtyjä bageleita ja pitkän listan eri täytteitä, sekä suolaisia että makeita. Kahviloita on Vilnassa kaksi, ja toinen niistä sijaitsee aivan Kirjallisuuskatun vieressä.

Hintataso Vilnassa on alhaisempi kuin Suomessa, joten herkuttelu tässä kaupungissa ei käy edes kukkaron päälle.

Majoittuminen Vilnan vanhassakaupungissa

Paras paikka majoittua Vilnassa on epäilemättä vanhakaupunki. Hotelleja ja muita majoituspaikkoja on toki muuallakin kaupungissa, ja valitsemalla hotellin hieman vanhankaupungin ulkopuolelta voi päästä vähän halvemmalla. Vilna on kuitenkin melko kompakti kaupunki, jossa pääsee kävellen kaikkialle, joten hotellin sijainti ei ole niin kriittinen.

Siitä huolimatta halusin ehdottomasti majoittua vanhassakaupungissa. Olen vannoutunut hotelliaamiaisen kannattaja, mutta tällä kertaa päädyin kustannussyistä valitsemaan Airbnb-majoituksen. Aikaisemmin olen käyttänyt Airbnb-palvelua pelkästään mökkimajoitusten vuokraamiseen. Koska tällä kertaa olin yksin matkalla, ajattelin kokeilla, miltä matkailu tuntuisi ilman hotelliaamiaista.

Valitsemani asunto sijaitsi aivan vanhankaupungin keskustassa yliopistoalueella lähellä Pilies-katua. Ullakkoasunto oli remontoitu moderniksi ja tarjosi mukavat puitteet muutaman päivän oleiluun. Asunnossa oli pressokeitin ja kahvia talon puolesta, joten oli mukavaa, kun sain keittää kahvit itselleni.

Entäpä sitten se aamiainen? Ensimmäisenä aamuna kävin aivan asunnon vieressä sijaitsevassa Cozy-nimisessä ravintolassa aamupalalla ja palasin sen jälkeen vielä asunnolle ennen kaupungille lähtemistä. Toisena aamuna söin aamiaisen Beigelistai-kahvilassa ja jatkoin siitä suoraan nähtävyyksille. Viimeisenä aamuna minun piti lähteä aikaisin lentokentälle, joten nautin aamiaisen vasta siellä.

Vaikka aamiaisen suhteen kaikki menikin ihan mukavasti, täytyy minun myöntää, että hotelliaamiainen olisi ollut helpompi. Lisäksi Airbnb-toiminnassa minua häiritsee se, että se vie asuntoja tavallisten asukkaiden käytöstä. Tätäkin asuntoa vuokrasi yritys, ja avainlaatikoista päätellen kaikki rapun kahdeksan asuntoa taisivat olla Airbnb-käytössä. Valintani tulee siis jatkossa olemaan ilman muuta hotelli.


Oletko sinä käynyt Vilnassa? Mikä paikka jäi parhaiten mieleen – tai onko jotain, mitä itse suosittelisit seuraavalle reissulle?

Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Mitä tehdä Vilnassa? Parhaat nähtävyydet ja vinkit matkaajalle”

  1. Enpä ole käynyt, mutta kiinnostaisi. Tuosta Kansanmurhan uhrien museosta tulee mieleen vastaava museo Riikassa, joka jäi myös positiivisena mieleen. Hyvältä näyttää ramen ja myös okonomiyaki. Mutta niinpä japanilainen ruoka tavallisesti on.

    1. Riiassa olen käynyt, mutta museot jäivät silloin väliin. Laitan tuon korvan taakse. Japanilainen ruoka toimii kyllä aina, erityisesti tuo okonomiyaki on oma lempparini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *