Finnair A320 Alicante-Helsinki businessluokassa

Paluumatkallemme Alicantesta Helsinkiin korotin noin puolitoista kuukautta ennen matkaa ostetut economyluokan liput businessluokkaan. Minulla oli kaksi Finnair Plus Goldin neljästä korotusedusta vielä käyttämättä, ja edut olivat vanhenemassa parin kuukauden päästä. Tiedossa ei ollut uutta matkaa ennen vanhenemista, joten tämä oli oikeastaan viimeinen mahdollisuus käyttää ne.

Lippujen oston jälkeen sovellus tarjosi korotusta koko kolmihenkiselle perheellemme ainoastaan Avioksilla. Otin yhteyttä asiakaspalveluun chatin kautta ja kysyin, olisiko mahdollista tehdä korotus kahdella korotusedulla ja maksaa yksi korotus Avioksilla. Tämä onneksi onnistui. Asiakaspalvelun kautta tehtyyn korotukseen lisätään 1 000 Avioksen palvelumaksu, joten maksoin tästä korotuksesta 11 000 Aviosta.

Airbus A320 -konetyypissä on kolme istuinta käytävän molemmin puolin, mutta businessluokassa keskipaikka jätetään tyhjäksi, jotta tilaa olisi enemmän. Tämän vuoksi businessluokassa on tavallaan kaksi paikkaa käytävän molemmin puolin. Varasimme paikat riviltä 2 niin, että olimme kaikki samalla rivillä. Oli siis mahdollisuus, että yhdelle meistä tulisi tuntematon vieruskaveri, mutta välissä olisi silti tyhjä penkki.

Finnairin businessluokan lennoille voi myös varata haluamansa ateriavaihtoehdon etukäteen. Valitettavasti tämä ei näy Finnairin sovelluksessa, ja valinta pitää tehdä verkkosivujen kautta. Tarjolla oli pari kanaruokaa, riistapihvi, kasvisruoka ja uutena vaihtoehtona lohisalaatti ranch-kastikkeella. Puolisoni kanssa valitsimme kanavaihtoehdon ja tyttäreni päätti kokeilla lohisalaattia, sillä hänestä lentokoneen ruoat eivät yleensä ole kovin hyviä.

Alicante-Elchen lentoasema

Lennon oli määrä lähteä Alicantesta kello 11.35, joten meillä oli hyvin aikaa syödä hotellilla aamupalaa ennen uloskirjautumista. Vaikka lentokenttäbussi olisi mennyt läheltä hotellia, päätimme kuitenkin mennä lentokentälle Uberilla. Kyyti tuli maksamaan noin 16 euroa eli jokseenkin saman verran kuin bussiliput kolmelta hengeltä. Matka kesti 20 minuuttia. Kaikki Alicantessa käyttämämme Uber-kyydit olivat muuten uusilla, siisteillä sähköautoilla ja kuskit erittäin asiallisia. Voin siis lämpimästi suositella Uberin käyttöä Alicantessa.

Lentokentälle saavuimme kaksi tuntia ennen lennon lähtöaikaa. Uberin jätettyä meidät terminaalirakennuksen eteen jouduimme yllättävään tilanteeseen: lentoaseman pyöröovet vetivät ihmisiä matkalaukkuineen sisälle niin hitaasti, että jouduimme jonottamaan hetken, ennen kuin pääsimme sisälle. En tiedä, olisiko jossain ollut toinen ovi, joka olisi vetänyt nopeammin.

Sisällä suuntasimme suoraan Priority-lähtöselvitykseen jättämään ruumaan menevät laukkumme. Jonossa oli muutama ihminen ennen meitä, mutta jotenkin lähtöselvitysvirkailija sai tähän kulumaan aikaa yli 10 minuuttia.

Myös Priority-turvatarkastuksessa meni jonotukseen ja käsimatkatavaroiden läpivalaisuun kymmenisen minuuttia. Tällä lentoasemalla ovat vielä käytössä vanhanaikaiset läpivalaisulaitteet, joten elektroniset laitteet ja nesteet joutuu ottamaan pois laukusta läpivalaisua varten.

Costa Blanca VIP Lounge

Reilu puoli tuntia kentälle saapumisen jälkeen olimme selvittäneet tiemme lentokentän loungeen. Tällä kertaa meillä kaikilla oli oma, taattu pääsy loungeen osana businessluokan lippuja, mutta toki olisimme päässeet sinne myös minun Finnair Plus Gold -tasoni tarjoamana etuna. Tämä etu on kahdelle henkilölle, mutta lapsi on aina päässyt mukaan ilman kyselyjä. Tällä kertaa tätä ei onneksi tarvinnut jännittää.

Costa Blanca VIP Lounge sijaitsee porttialuetta alemmalla tasolla, joten sinne mennään liukuportaita alaspäin. Lounge on muodoltaan pitkä ja suorakaiteen muotoinen. Lounge sijaitsee terminaalin sisäosissa, joten valitettavasti ikkunoita ulos ei ole. Lasiseinien läpi voi tosin katsella saapuvien matkustajien virtaa. Kun saavuimme Alicanteen, meidänkin reittimme portilta matkatavara-aulaan kulki loungen ohitse.

Lounge oli tilava ja sieltä löytyi mukavasti erilaista istumatilaa. Myös loungen tarjoilut näyttivät mielestäni todella hyviltä. Tarjolla oli erilaisia leipiä, juustoja, leikkeleitä ja muuta naposteltavaa. Teki mieli hakea lasi cavaa ja kasata lautaselle sopiva lajitelma. Harmillisesti ei ollut yhtään nälkä runsaan aamiaisen jälkeen, ja oli vielä turhan aikaista viinin nauttimiseen.

Loungessa vietimme lähes tunnin, ennen kuin lähdimme etsimään lähtöporttia.

Koneeseen nousu

Koneeseen nousu alkoi 15 minuuttia tarkastuskorttiin merkittyä aikaa myöhemmin, joten jouduimme odottamaan portilla hetkisen aikaa. Koneeseen nousu tehtiin kuulutusten ja näyttöjen mukaan boarding group kerrallaan. Satuin yhdessä vaiheessa näkemään erään aivan lähtöportin vieressä odottaneen ja ensimmäisenä boardatun matkustajan lipun – ja siinä luki boarding group 3! Ihmettelen vähän, miksi häntä ei pyydetty odottamaan hetken aikaa hänen lippunsa tarkastamisen jälkeen.

Lippujen tarkastamisesta kesti vielä 15 minuuttia, ennen kuin olimme koneessa. Kävelimme terminaalirakennuksen sisällä kohti konetta, kun vastaan tuli taas suljettu ovi. Hetken päästä paikalle saapui henkilökuntaa, joka jakoi matkustajat kahteen jonoon penkkirivien mukaan. Ilmeisesti koneeseen siis noustiin sekä etu- että takaosasta. Tässä sitten odoteltiin, kunnes henkilökunta antoi luvan jatkaa matkaa koneeseen.

Businessluokka ei ollut läheskään täynnä, joten kävi vielä niin onnekkaasti, että minun oikealle puolelleni ei tullut ketään istumaan, vaan sain pitää kaikki kolme paikkaa itselläni.

Lento

Lentokone pääsi irtautumaan portista noin kello 12, ja ilmassa olimme reilut kymmenen minuuttia myöhemmin. Lento lähti siis yli puoli tuntia myöhässä.

Palvelu businessluokassa toteutti tuttua kaavaa. Turvavyön merkkivalon sammuttua matkustamohenkilökunta jakoi kuumat pyyhkeet virkistäytymistä varten ja heti sen jälkeen tuli kysymään juomatoiveita. Aluksi ajattelin, että on liian aikaista kuohuviinille ja ajattelin ottaa pelkästään kokiksen jäillä ja sitruunalla. Lopulta päädyin kuitenkin ottamaan molemmat.

Saimme rentoutua kylmien juomien parissa hetken aikaa ennen kuin oli ruokailun aika. Valitsemani kanaruoka oli ihan maistuva lentokoneateria. Lapsen valitsemasta lohisalaatista ei tullut napattua kuvaa, mutta sekin näytti herkulliselta, vaikka ei lapselle maistunutkaan.

Ruoan jälkeen tarjoiltiin kahvit. Varsinaista jälkiruokaa ei ollut tarjolla, ja kahvinkin kanssa tarjoiltiin pelkästään pari Fazerin sinistä konvehtia.

Aloin jo miettiä, ovatko aikaisemmin hehkuttamani pullat pudonneet pois valikoimasta, mutta ne tarjoiltiinkin vasta myöhemmin. Tämä rytmitti suhteellisen pitkää lentoa mukavasti, mutta jos olisin tästä tiennyt, olisin ehkä voinut jättää kahvin juomatta heti ruoan jälkeen ja juoda sen vasta myöhemmin pullan kanssa.

Lento sujui kaiken kaikkiaan hyvin leppoisasti kirjaa lukien ja Netflixistä ladattuja elokuvia katsoen. Matkustamossa oli mukavan rauhallista, ja businessluokan ylimääräinen tila lisäsi myös matkustusmukavuutta. Lisäksi tarjoilu oli viimeisen päälle ystävällistä ja huomioivaa. Joka kerta, kun tulin vessasta, minulta kysyttiin, haluaisinko ottaa lisää juotavaa.

Saapuminen Helsinkiin

Aikataulun mukainen saapumisaika oli 16.55, mutta koneesta pääsimme astelemaan ulos 17.15, eli lento myöhästyi 20 minuuttia. Matkalaukuissakaan ei tällä kertaa kestänyt kauaa, ja kymmenen minuutin kuluttua olimme jo matkalla kotiin.

Yhteenveto

Ilahdutti 😊

  • Loungen houkutteleva valikoima naposteltavia
  • Ystävällinen ja huomioiva palvelu lentokoneessa

Harmitti 🙁

  • Pitkään kestänyt koneeseen nousu
  • Pieni myöhästyminen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *