
Bifröst
-

Aiemmissa Islannin kirjoituksissani olen sivunnut matkamme majoituksia, mutta olen tarkoituksella jättänyt kirjoittamatta niistä tarkemmin, ja säästänyt yksityiskohdat erilliseen artikkeliin. Nyt on sen vuoro. Olimme siis Islannissa heinäkuun alussa 2025. Lennot ostimme melkein kolme kuukautta ennen matkaa huhtikuun alussa, jonka jälkeen…
-

Islanti roadtrip päivä 8: paluu Reykjavíkiin
Teimme heinäkuussa 2025 perheen kanssa kymmenen päivän matkan Islantiin. Käytimme matkasta kahdeksan päivää ajamiseen saaren ympäri vuokra-autolla ja tämä kirjoitus kertoo viimeisestä ajopäivästämme. Lähdimme liikkeelle Bifröstistä, jossa olimme viettäneet yön hotellissa. Yön aikana sadekin oli loppunut, joten ilman ei ollut…
-

Islanti roadtrip päivä 7: kirkkoja ja kraattereita
Teimme heinäkuussa 2025 perheen kanssa kymmenen päivän matkan Islantiin. Kahdeksan päivää matkasta käytimme saaren ympäri ajamiseen vuokra-autolla ja tämä kirjoitus kertoo toiseksi viimeisestä päivästämme tien päällä. Päivän aikana ajoimme Akureyrista Länsi-Islantiin Bifröstiin. Ajomatkaa päivälle kertyi melkein 300 kilometriä. Akureyrin kasvitieteellinen…
