
Egilsstaðir
-

Aiemmissa Islannin kirjoituksissani olen sivunnut matkamme majoituksia, mutta olen tarkoituksella jättänyt kirjoittamatta niistä tarkemmin, ja säästänyt yksityiskohdat erilliseen artikkeliin. Nyt on sen vuoro. Olimme siis Islannissa heinäkuun alussa 2025. Lennot ostimme melkein kolme kuukautta ennen matkaa huhtikuun alussa, jonka jälkeen…
-

Islanti roadtrip päivä 5: Kuun ja Marsin kautta merenrantaan
Teimme heinäkuussa 2025 perheen kanssa kymmenen päivän matkan Islantiin, ja matkan aikana ajoimme vuokra-autolla saaren ympäri. Tämä kirjoitus kertoo viidennestä päivästämme Islannissa, jolloin ajelimme hotellistamme Egilsstaðirin kaupungista Mývatnin kautta Húsavíkiin. Ennen matkaa tehdyssä alustavassa matkasuunnitelmassa meillä oli mukana Stuðlagilin kanjoni…
-

Islanti roadtrip päivä 4: oikotietä Egilsstaðiriin
Teimme heinäkuussa 2025 perheen kanssa kymmenen päivän matkan Islantiin, ja matkan aikana ajoimme vuokra-autolla saaren ympäri. Tämä kirjoitus kertoo neljännestä päivästämme Islannissa, jolloin ajoimme hotellistamme Jökulsárlónin jäätikkölaguunin läheltä Egilsstaðirin kaupunkiin. Päivän ajomatka oli noin 250 kilometriä. Jökulsárlónista itään päin suuret…
