hotellit

  • Olin maaliskuussa Tukholmassa keikkamatkalla katsomassa ruotsalaisyhtye Kentin konserttia. Liput onnistuin saamaan sunnuntain keikalle, ja olin Tukholmassa lauantaista maanantaihin. Kun lippujen varaamisen jälkeen tutustuin pikaisesti Tukholman hotellitarjontaan, vaikutti siellä olevan monia mielenkiintoisia ja kohtuuhintaisia hotelleja. Kun sitten parin viikon päästä aloin…

    Jatka lukemista

  • Olimme perheen kanssa viettämässä pitkää viikonloppua Madridissa helmikuussa 2025. Perheenä matkustaessa haasteena hotellin löytämisessä on se, että läheskään kaikissa hotelleissa ei ole huoneita, joissa on kolme vuodetta. Käytin taas melko paljon aikaa hotellien tutkimiseen, ja lopulta päädyin hotelliin nimeltä Petit…

    Jatka lukemista

  • Hotelli on minulle tärkeä osa matkaa. Yleensä käytän melko paljon aikaa hotellin valintaan: katselen läpi muutamien suosimieni hotelliketjujen tarjoukset ja selailen arvosteluja TripAdvisorista löytääkseni parhaat itsenäiset hotellit. Vietimme Prahassa neljä yötä aivan tammikuun 2025 alussa. Uudenvuodenpäivänä hinnat olivat korkeat ja…

    Jatka lukemista

  • Olimme heinäkuussa 2024 perheen kanssa Italiassa ja matkamme viimeinen kohde oli Venetsia, jossa vietimme kaksi yötä. Venetsiassa on paljon eritasoisia hotelleja ja hintataso on siellä melko korkea, varsinkin heinäkuussa. Yritän itse löytää aina hyvätasoisen hotellin, jossa olisi rahoille hyvin vastinetta.…

    Jatka lukemista

  • Vietimme perheen kanssa heinäkuussa viisi yötä Gardalla osana Italian matkaa. Halusimme hotellin, joka toteuttaisi seuraavat toiveet: Tutkin paljon eri Gardan kohteita ja hotelleita, ja päädyin lopulta Riva del Gardassa sijaitsevaan Parc Hotel Floraan, joka ei ollut poskettoman kallis ja vaikutti…

    Jatka lukemista

  • Aloitimme kesällä Italian lomamme Milanosta, jossa vietimme kaksi yötä. Hotellivalinnassamme päädyimme Melia-ketjun hotelliin nimeltä Innside by Melia Milano Torre Galfa, joka vaikutti mukavan modernilta ja sijainti oli meille hyvä. Varasimme hotellin suoraan Melian omilta sivuilta. Kanta-asiakasohjelma MeliaRewards Ennen varaamista liityin…

    Jatka lukemista

  • Aikaisemmin kirjoitin kuinka Lontoon hotellit ovat pääosin hirveitä, ja kuinka olin onnistunut löytämään mukavan poikkeuksen. No nyt mennään taas sille ”hirveä”-osastolle. Olin taas kerran työmatkalla Lontoossa ja matkustusajankohdasta johtuen hotellien hinnat olivat pilvissä. Olisin halunnut mennä samaan hotelliin, jossa olin…

    Jatka lukemista

  • Lontoon hotellit ovat pääosin kalliita ja hirveitä. Käytävässä haisee viemäri. Huoneessa on kokolattiamatto ja kuluneet huonekalut. Hanassa ei ole sekoittajaa ja pahimmassa tapauksessa kuuma ja kylmä vesi tulee eri hanoista. Ikkuna on maksullinen lisäpalvelu. Kuulostaako tutulta? Ainakin minulle nämä ovat…

    Jatka lukemista